The Favourite (2018)

Lisätiedot: imdb

Yorgos Lanthimos on yksi tämän päivän omaleimaisimmista ohjaajista. Hän kertoo tarinoita erikoisista aiheista, hänen elokuvansa ovat luvalla sanoen paikoin todella omituisia ja hänen elokuvansa jakavat mielipiteitä, vaikka ovat teknisesti aina erinomaisia. The Favourite sisältää kaikkea tätä, vaikka lieneekin Lathimoksen kaikkein helpoimmin lähestyttävä elokuva tähän saakka.

The Favourite kuvaa Englannin hovia kuningatar Annen hallitsijakauden aikana ja erityisesti kuningattaren ja hänen kahden lähimmän naispalvelijansa suhdetta toisiinsa (kiihkeän eroottinen ja kulmikas). Elokuva on poikkeuksellinen kolmen vahvan naispääosansa vuoksi. Naiset tekevät ja käyttäytyvät kuten miehet perinteisesti ja miehille on varattu elokuvassa vain narrin ja namun roolit.

The Favourite loistaa kaikin puolin. Ohjaus ja kuvaus on erinomaista, näyttelijäsuoritukset mieleenpainuvia ja ulkoiset puitteet niin lavastuksen kuin pukusuunnittelunkin osalta ovat loistokkaat, kuten asiaan kuuluu. Vahva suositus minulta.