Pakohuone : suunnittele, toteuta, pakene (Katleena Kortesuo)

Lisätiedot: Karisto

Olen pakohuoneiden ystävä vaikka en valtavan monessa huoneessa ole käynytkään enkä kaikista ole todellakaan selvinnyt ulos. Konsepti kiinnostaa ja siksi on mukava, että suomeksi julkaistiin kesällä 2018 aihetta käsittelevä perusteos.

Katleena Kortesuon kirjoittama Pakohuone : suunnittele, toteuta ja pakene käy nimensäkin mukaisesti läpi pakohuoneen suunnitteluun, toteuttamiseen ja sieltä pakenemiseen liittyviä seikkoja sekä kertoo lyhyen katsauksen pakohuoneista yleensä sekä niihin liittyvästä yrityistoiminnasta ja sen laajuudesta tänä päivänä. Aiheita on monta ja tilaa niiden käsittelyyn vähän, mistä johtuen käsiteltävät aiheet käydään varsin pikaisesti lävitse mutta lukijan mielenkiinto kyllä herää useammastakin näkökulmasta.

Itse olisin kaivannut keskittymistä vähempiin aiheisiin ja siten näihin valittuihin aiheisiin olisi voinut tarkemmin paneutua. Nyt kirja on erinomainen opus niille, jotka eivät tiedä pakohuoneista juuri mitään, kirjaa voi käyttää lähdeluettelona lisätiedon etsimiseen ja kirjassa annetaan erittäin kiinnostavat ohjeet muutaman pakohuoneen toteuttamiseen, mikä auttaa alkuun omissa rakennusprojekteissa.

Leo (Ulla-Lena Lundberg)

Lisätiedot: Gummerus

Mitä enemmän Ulla-Lena Lundbergin kirjoja luen (katso ajatukseni Marsipaanisotilaasta) sitä vakuuttuneempi olen hänen fantastisesta kyvystään kertoa tarinoita. Leo käynnistää ahvenanmaalaista merenkulkua ja sen murrosta kuvaavan trilogian ja kirjassa liikutaan 1850-luvun puolen välin molemmin puolin. Kirjan kertojana toimii päähenkilöitä vierestä seuraava hahmo, jonka elämää kuvaillaan samalla, kun hän kertoo sen, mitä päähenkilöille tapahtuu.

Vastaavaa kerrontatyyliä edustaa ehkä klassisimmillaan Mika Waltarin Sinuhe ja minulle Leo toi nimenomaan Waltarin kirjat vahvasti mieleen. Kirjassa on samanlainen älykäs ja tarkkanäköinen tilanteita ja henkilöitä kuvaava tyyli ja kertojahahmon ja päähenkilöiden elämät kietoutuvat saumattomasti toisiinsa. Kertojaääni myös uskoo tulevaan ja on positiivinen, vaikka ympärillä noin muuten on usein kuolemaa ja kurjuutta.

Pidin Leosta paljon. En ihan äkkiseltään osaa sanoa onko se Lundbergin Finlandia-palkinnon voittanutta Jäätä parempi mutta onneksi minun ei juuri nyt tarvitse mielipidettäni päättääkään. Sen kuitenkin tiedän, että sekä Leo että Jää kannattaa lukea.

Mandy (2018)

Lisätiedot imdb

Perjantai-iltana tekee harvoin työviikon jälkeen mieli katsoa mitään turhan vakavaa ja isoa keskittymistä vaativaa. Tästä syystä jo aikaa sitten vuokraamani Mandy valikoitui perjantai-illan viihteeksi. Panos Costamoksen ohjaama elokuva ei ole saanut kummempia kriitikkojen arvioita mutta ei sitä ole täysin tuomittukaan. Käytännössä elokuva on Nicolas Cagen soolosuoritus muutamilla mielenkiintoisilla sivuosilla ja erittäin mielenkiintoisella musiikilla höystettynä.

Mandin juoni on varsin yksinkertainen. Alkupuoli elokuvasta käytetään pariskunnan elämän ja suhteen rakentamiseen. Noin puolessa välissä elokuvaa esitellään kultti, joka päätyy tekemään pahaa ja loppuosa elokuvasta on Cagen roolihahmon verinen kostoretki kulttia vastaan. Ei siis mitään uutta eikä ihmeellistä ja näistä aineksista monet elokuvat ovat epäonnistuneet katkerasti. Elokuvaelämys on kuitenkin kohtuullinen lähinnä Cagen hyvän roolisuorituksen ansiosta. Cage on tehnyt viime aikoina paljon kuraa mutta nyt hän on vähän hillitympi elokuvan alussa ja lopussa juoneen sopii heittäytyminen hullutteluun.

Erityismaininta täytyy antaa elokuvan musiikille, joka on Johan Johanssonin yksi viimeisistä elokuvasävellyksistä ennen kokaiinin yliannustuksesta johtunutta kuolemaansa. Säveltäjä on löytänyt oikean tunnelman elokuvan musiikille ja monessa kohdin musiikki kannattelee muutoin suhteellisen paikallaan polkevaa elokuvaa. Ei musiikki elokuvasta klassikkoa tee mutta se teki siitä paljon parempaa perjantai-illan viihdettä kuin mitä pelkäsin.

Kävellen Rööperissä runomitassa

Lisätiedot Hima & Strada

Sattuma johtaa usein paikkoihin ja tilanteisiin, joihin ei varmasti muutoin olisi koskaan päätynyt ja eilen mukava sattuma johti minut Teatteri Avoimiin oviin seuraamaan Runoilijan Rööperiä, jossa katuoppaana omia kertomuksiaan ja runojaan lausuen toimi Kari Vähä-Aho. 1960 ja -70 luvun Rööperi on pahamaineinen mutta tarunhohtoinen paikka, jossa kovat olivat kovia, meno hurjaa, viina virtasi ja kaikki yhteiskunnan kerrokset sekoittuivat sujuvasti yhteen kaduilla ja kapakoissa.

Vähä-Ahon kertomus tuon ajan Rööperistä oli mukaansa tempaava ja esitystä säestävä kitaraimprovisaatio loi miellyttävän tunnelman tilaisuuteen. Kertomukset Helsingistä jota ei enää ole, ovat kiehtovia ja erityisen lähelle ne tulevat silloin, kun joku katuja ja niiden kovuutta kokenut, jakaa kokemuksiaan.

Tälle esitykselle voin antaa ison suosituksen ja huhtikuussa (2019) on vielä pari esitystä, joihin kannattaa mennä! (Lisätiedot -linkistä)

Rakkauden vastakohta

ei ole viha

vaan

välinpitämättömyys.

Unohdus tapaa kaiken

ja tappaa

muistot ovat se vaikein

romantiikka ja rukoukset auttavat aina

Rakkauden vastakohta, Kari Paavo Juhani Vähä-Aho

Kapina tehtailla: Kuusankoski 1918 (Seppo Aalto)

Lisätiedot Wikipedia

Kansalaissodasta on kirjoitettu paljon ja monesta näkökulmasta. Käsitelty on sekä punainen että valkoinen terrori, vankileirit, lapset ja tietenkin yleisemmin sota ja sen vaiheet lukuisissa teoksissa. Kapina tehtailla on erittäin kunnioitettava lisä tähän kokonaisuuteen sillä siihen on koottu Kymenlaakson alueen tapahtumat ja henkilöt kohtaloineen todella kattavasti. Sodan tapahtumat käydään kronologisesti läpi, ihmiskohtalot selvitetään juurta jaksaen ja molempien osapuolien hirmuteot tuodaan esiin piinallisen yksityiskohtaisesti.

Omaan makuuni yksityiskohtia on kuitenkin kirjassa vähän liikaa ja tapahtumien seuraamistä häiritsee kymmenet tekstissä vilahtavat nimet, joista moniin palataan kirjan myöhemmissä vaiheissa uudelleen ja nimiä olisi siksi hyvä muistaakin. Sinälläänhän erityisesti nimien esiin tuominen on hienoa, koska monelle Kymenlaakson kanta-asukkaalle nimet merkitsevät paljon ja kirjan hahmot voivat hyvin olla menneiden sukupolvien sukulaisia. Me muut voimme arvostaa sitä, että Kapina tehtailla on niin yksityiskohtainen ja tarkka mutta nämä eivät tuo meille samanlaista lisäarvoa.

Kaiken kaikkiaan Kapina tehtailla: Kuusankoski 1918 on tärkeä kirja ja se ansaitsee sekä kaiken saamansa kohinan lukijapiireissä että vuoden 2018 Tieto-Finlandian, joka kirjalle annettiin. Minusta kirja oli kiinnostava mutta omakohtaisuuden puuttuminen teki valtavasta yksityiskohtien määrästä paikoin puuduttavaa ja vaikealukuista.

Nuoret esiintyvät

17.3.2019 Yhteisvastuukonsertti, Helsingin Saksalainen kirkko

Lasten harrastukset vievät vanhempia monenlaisiin paikkoihin. Kannustamme lapsiamme säässä kuin säässä kenttien laidalla, patistelemme heitä harjoittelemaan erilaisia sormituksia ja liikkeitä ja olemme kiinnostuneita asioista, joista emme tienneetkään olevamme (ja voihan olla, että syvällä sisimmässä emme ehkä olekaan) kiinnostuneita.

Onneksi omat lapseni harrastavat kuorolaulua, jota itsekin olen harrastanut lapsesta ja pääsen siksi seuraamaan harrastusta, jota ymmärrän, josta olen itsekin kiinnostunut ja saan tehdä sen sisätiloissa ympäri vuoden.

Eilinen nuorille suunnattu yhteisvastuukonsertti Helsingin Saksalaisessa kirkossa oli juuri tällainen tilaisuus. Minä olin paikalla seuraamassa sitä, kun lapseni laulaa kuorossa (Lapsikuoro Välke) ja oikein mukavasti kuoro lauloikin. Isommat laulajat varmemmin ja rutiinia liikkeissään ja ilmeissään ja nuoremmat laulajat vielä vähän epävarmasti varpaitaan katsellen mutta kaikki kuitenkin selvästi laulusta nauttien. Seuraavalla kerralla saamme toivottavasti kuulla useamman kappaleen ilman pianosäestystä, jolloin harjoituksissa tehty työ tulee parhaiten esille.

Muista konsertista kuulluista kappaleista jäi erityisesti mieleen viimeinen eli Dimitri Sostakovitsin jousikvartetto nro 8 C-mollissa, jonka esitti neljä taitavaa opiskelijaa (Robin-Lynn Hirzel, Ulriikka Heikinheimo, Johanna Ludwig ja Fien van Damme) Sibelius-Akatemiasta. Upeita, uhkaaviakin sävyjä huokuva kappale, jonka kvartetti soitti erinomaisesti yhdessä musiikkia hengittäen ja pieniäkin nyansseja yleisölle tulkiten.

Ei voi isi valittaa, kun saan sisällä lämpimässä nauttia kauniista musiikista.

Akvarelleja Engelin kaupungista (Jukka Viikilä)

Lisätiedot Gummerus

Sain tämän kirjan lainaan tuitulta vahvan suosituksen saattelemana mutta en tiennyt kirjasta sinällään yhtään mitään. Se ei ollut jäänyt mieleen edes Finlandia-palkinnon voittajana vuodelta 2016 (vaikka palkinto sinällään tietenkin nosti odotuksiani kirjaa kohtaan).

Akvarelleja Engelin Helsingissä on Carl Ludwig Engelin fiktiivinen päiväkirja ajalta, jolloin hän perheineen asui Helsingissä ja suunnitteli ja valvoi monen nykyisen merkittävän rakennuksen rakentamista. Kirjalla on monta teemaa mutta minua itseäni kosketti eniten Engeliä ja hänen tytärtään koskeva kokonaisuus, jolla on varsin merkittävä rooli kirjassa. Nautin myös monipuolisesta ja runollisesta kielestä ja päiväkirjamuodosta, jotka yhdessä tekivät kirjasta erittäin miellyttävän lukea.

Tällekin kirjalle annan vahvan suosituksen ja sinun kyllä kannattaa se lukea.

Marsipaanisotilas (Ulla-Lena Lundberg)

Lisätiedot Gummerus

Innostuin Lundbergin tuotannosta Kansallisoopperan Jää-tuotannosta, joka johti saman nimisen kirjan ahmimiseen melkein samalta istumalta. Marsipaanisotilas kuvaa aikaa ennen Jään tapahtumia ja se kertoo Kummelin perheen selviytymisestä ja elämänkohtaloista Talvi- ja Jatkosodan aikana. Jään päähenkilö Petter on tässä kirjassa sivuosassa, kun kirjan päähenkilöt ovat hänen veljensä Frej ja Göran ja heidän palveluksensa armeijassa.

Pidin Jäässä kuvauksista luonnosta sekä ihmisistä ja Marsipaanisotilas loistaa erityisesti ihmisten kuvaamisessa. Kirjan huomio on enemmän henkilöissä ja heidän sisäisessä kamppailussaan kuin ulkoisessa ympäristössä, vaikka sitäkin toki kuvataan ahkerasti. Pitkässä kirjassa on myös mukavasti mahdollista kuvata hahmoja ja seurata heidän elämäänsä niin ulkoisesti kuin pään sisällä taajaan vieraillen.

Marsipaanisotilas on erinomainen kirja. Se ei ihan yllä Jään tasolle mutta vangitsee silti mukaansa ja kertoo kiinnostavasti sekä yksittäisistä henkilöistä että ajasta, johon heidän paiskataan. Tätä kirjaa on helppo suositella sinulle.

The Signal and the Noise (Nate Silver)

Lisätiedot wikipedia

Teen työtä datan, raportoinnin ja siksi väistämättä myös ennustamisen parissa eikä ole ihme, että ennustamista käsittelevä kirja kiinnostaa minua lähtökohtaisesti paljon. Nate Silver on voittanut pokerissa, ennustanut oikein vaali- ja baseball-tuloksia ja nyt hän kertoo näistä sekä monesta muusta elämän osa-alueesta, joissa ennustaminen on tärkeässä roolissa (sää, maanjäristykset, talous ja shakki mainitakseni muutamia). Kirjan pääosassa ovat signaali ja kohina eli se mitä meidän pitäisi ennustaa dataan perustuen (signaali) ja toisaalta se, mikä estää ja sotkee hyvän ennustamisen tekemistä (kohina).

Silver tietää mistä kirjoittaa ja tekee sen hauskalla tavalla. Monessa kohtaa hänen ajattelunsa tukeutuu voimakkaasti Daniel Kahnemanin ajatuksiin ja tutkimukseen eikä se ole ollenkaan huono ja olen aivan samaa mieltä Silverin kanssa siitä, että ”We love to predict things – and we aren’t very good at it”.

Ei missään nimessä helpoin kirja mutta antaa paljon. Iso suositus ja tämä sinun kannattaa lukea!

Green Book (2018)

Lisätiedot imdb

Green Book on elokuva, jolta odotin paljon. Se voitti yllättäen parhaan Oscarin pystin helmikuisessa Oscar-gaalassa ja parivaljakko Viggo Mortensen ja Mahershala Ali kuulosti lähtökohtaisesti erittäin toimivalta kaksikolta kantamaan oikeastaan mitä vain elokuvaa. Lisäksi elokuvan musiikkia käsittelevä aihe kuulosti lupaavalta.

Eikä elokuva kyllä pettänytkään, vaikka se oli kokonaisuudessaan aika yllätyksetön ja ennalta-arvattava. Pääparivaljakko (Mortensen ja Ali) selkeästi nautti yhdessä näyttelemisestä ja erityisesti Mahershala oli aivan mielettömän hyvä kuvaamaan pianisti Donald Shirleyn hahmoa. Viggo teki myös laadukasta työtä vaikka ei ihan täysin uskottavasti kyennytkään italialaisen ovimikon aksenttiin erityisesti silloin, kun ympärillä oli oikeita Amerikan italialaisia vierellä näyttelemässä. Elokuva tarjosi myös monet rehevät naurut, mitä en osannut ollenkaan odottaa ja ne ilahduttivat.

Kaikin puolin posiivinen ja miellyttävä elokuva ja sitä voi kyllä suositella sinullekin.