Lisätiedot: Gummerus
Mitä enemmän Ulla-Lena Lundbergin kirjoja luen (katso ajatukseni Marsipaanisotilaasta) sitä vakuuttuneempi olen hänen fantastisesta kyvystään kertoa tarinoita. Leo käynnistää ahvenanmaalaista merenkulkua ja sen murrosta kuvaavan trilogian ja kirjassa liikutaan 1850-luvun puolen välin molemmin puolin. Kirjan kertojana toimii päähenkilöitä vierestä seuraava hahmo, jonka elämää kuvaillaan samalla, kun hän kertoo sen, mitä päähenkilöille tapahtuu.
Vastaavaa kerrontatyyliä edustaa ehkä klassisimmillaan Mika Waltarin Sinuhe ja minulle Leo toi nimenomaan Waltarin kirjat vahvasti mieleen. Kirjassa on samanlainen älykäs ja tarkkanäköinen tilanteita ja henkilöitä kuvaava tyyli ja kertojahahmon ja päähenkilöiden elämät kietoutuvat saumattomasti toisiinsa. Kertojaääni myös uskoo tulevaan ja on positiivinen, vaikka ympärillä noin muuten on usein kuolemaa ja kurjuutta.
Pidin Leosta paljon. En ihan äkkiseltään osaa sanoa onko se Lundbergin Finlandia-palkinnon voittanutta Jäätä parempi mutta onneksi minun ei juuri nyt tarvitse mielipidettäni päättääkään. Sen kuitenkin tiedän, että sekä Leo että Jää kannattaa lukea.
